Melontaa, sademetsiä ja junaseikkailuja

City Centre Motel, Christchurch 8.2.

Sunnuntai-aamuna herättiin aikaisin ja lähdettiin Marahau Kayaks –nimisen retkipuljun järjestämälle päivän retkelle Abel Tasmanin luonnonpuistoon. Retki  alkoi lupaavasti; meidät istutettiin liiveinemme veneeseen jo parkkipaikalla, josta koko venekunta (8 henkeä) hinattiin traktorilla noin kilometrin päähän merelle. Syykin tähän selvisi vähitellen; oli taas laskuveden aika ja meri oli vetäytynyt jonnekin kauas horisonttiin. Patikointi hiekkarannalla olisi vienyt turhan paljon aikaa ja energiaa.

Vajaan tunnin venematkan jälkeen meidät tiputettiin kauniille hiekkarannalle ja mukaan annettiin pieni eväspussi, vesipullot oli jokaisella mukana omasta takaa. Ensimmäisenä ohjelmassa oli omatoimista patikointia noin 7-8 kilometrin päässä olevalle toiselle rannalle. Tähän kävelyosuuteen oli varattu riittävästi aikaa (noin 3 tuntia), joten ei onneksi tarvinnut mitenkään kiirehtiä. Vaikka polku oli helppokulkuinen, saatiin matkaan menemään täydet kaksi tuntia. Nousut olivat välillä todella jyrkkiä ja lämpötilakin huiteli tuolla 32 asteen tienoilla, joten oltiin aika naatteja kun saavuttiin perille. Todettiin, että kyllä murtsikoilla sivakointi on huomattavasti kevyempää hommaa kuin tämä.

Merivesi on täällä yllättävän viileää, joten pieni uinti perillä virkisti kummasti. Jonkin ajan kuluttua meidät haettiin taas uudelle rannalle, josta alkoi melontaosuus. Tässä vaiheessa Pake totesi olevansa jo riittävän kärventynyt ja päätti palata veneen kyydissä takaisin Marahauhun. Mikäs siinä, pääsin samaan kanoottiin retken vetäjän kanssa ja saatoin aina välillä lintsata melomisesta.

Melottiin sitten pari kolme tuntia lahdenpoukamia seuraillen ja luolia tutkien takaisin lähtöpaikkaan, perillä oltiin neljän maissa iltapäivällä. Poikkeuksellisen kuumuuden takia pidettiin välillä pieniä taukoja. Tehokas tapa viilentää oloa oli täyttää hattu merivedellä ja iskeä se sitten takaisin päähän.

Sunnuntai-illan ohjelmaan kuului mm. Marahaun leirintäalueiden ja parkkipaikkojen läpikäynti. Etsittiin Tomppaa ja Inniä ja heidän campervaniaan, joiden tiedettiin olevan tulossa näille seuduille samoihin aikoihin (Tomppa ja Inni kiertävät maailmaa toiseen suuntaan ja kokonaisen vuoden ajan). Kävi tietysti niin onnettomasti, että puolin ja toisin lähetetyt tekstarit joko katosivat matkalla tai tulivat perille liian myöhään. Siinä vaiheessa kun puhelin taas toimi, oltiin jo kaukana Marahausta matkalla kohti eteläsaaren länsirannikkoa. Lähimmillään päästiin noin 50 kilometrin etäisyydelle toisistamme. Kyllä harmitti, mutta olihan tämäkin ihan hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, että on tultu tänne toiselta puolelta maapalloa.

Maanantaina ajettiin sisämaan kautta länsirannikolle Punakaikiin, joka on noin 40 km Greymouthin pohjoispuolella. Tämän koukkauksen pääasiallisena tarkoituksena oli päästä kokemaan yhdeksi maailman hienoimmista junamatkoista mainostettu TranzAlpine-reitti Greymouthista Christchurchiin (jos joku ei sattunut tietämään, olen junahullujen sukua).

Löytyihän se täydellinen pienpanimo vihdoinkin.

Noin tunnin ajelun jälkeen sää muuttui Marahaun helteistä täydellisesti; ylös vuorille kiivetessä lämpötila putosi + 15 asteeseen ja vettä tuli taivaan täydeltä. Harmaasta säästä huolimatta maisemat olivat vaikuttavia, voi vaan kuvitella miltä ne näyttäisivät kirkkaalla säällä. Länsirannikolle tultaessa aurinko paistoi taas, vaikka kovin lämmintä ei ollutkaan.

Eteläsaaren länsirannikko oli jännä yhdistelmä karuja tuulenpieksämiä rantoja ja heti niiden yläpuolella kohoavia sademetsien peittämiä jyrkkiä rinteitä. Kaskaiden siritys oli korviahuumaavaa. Eteläsaaren länsirannikolla asuu vain noin prosentti Uuden Seelannin väestöstä (tunnetaan NZ:n punaniskoina), joten sieltä on helppo löytää luonnonrauhaa. Alue on todella sateista, vettä tulee vuodessa noin 6-7 metriä! Southern Alps –vuorijono pysäyttää Tasmanian mereltä tulevat sateet länsirannikolle ja itärannikko pysyy kuivana. Meillä oli siis todella hyvä tsägä säiden suhteen.

Majapaikaksi Punakaikissa oli valittu Te Nikau Retreat, joka nettisivujen perusteella vaikutti ihanalta keitaalta sademetsän keskellä. Tällä kertaa täytyy kyllä raskain mielin myöntää, ettei Mersumatkojen valinta osunut ihan nappiin; retriittimme oli pieni lautamökki nimeltään ”Hideaway” niin tiheässä viidakossa, ettei auringonvaloa juurikaan näkynyt. Tämäkin olisi vielä menetellyt, mutta homekoiramaisen tarkka nenäni pisti hanttiin. Sisätiloissa aistittava makeahko, märkää kynnysmattoa muistuttava haju pisti epäilemään, että rakenteissa on pahasti kosteutta tai hometta.

Onneksi lähistöltä löytyi länsirannikon rehtiin tunnelmaan sopiva tienvarsitaverna, jossa takkatuli rätisi kodikkaasti ja jossa oli myös mahdollisuus yöpyä. Ratkaisu oli helppo tehdä – hiippailtiin huomaamattomasti takaisin retriittiimme, napattiin mukaan matkatavarat ja ruokatarvikkeet yhteisestä jääkaapista ja livistettiin raukkamaisesti tiehemme. Puolustukseksi täytyy sanoa, että oltiin maksettu majoitus etukäteen, joten isäntäväelle ei koitunut tepposestamme vahinkoa – päinvastoin, säästyivät vuoteiden petaamiselta seuraavana päivänä.

Tänään, maanantaina jätettiin auto Greymouthin Avikseen ja hypättiin matkatavaroinemme TranzAlpine-junaan. Tai siis oltaisiin hypätty, ellei juna olisi joutunut jäämään ylös vuorille radan katkaisseiden maanvyörymien vuoksi. No ei siinä mitään, rautatieyhtiö oli järjestänyt korvaavan linja-autokuljetuksen Otaran kylään, jossa päästiin sitten vihdoin nousemaan junaan, tosin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä.

Kaikki tämä vaivannäkö kyllä kannatti – junamatka oli ehkä hienoin kokemani. Matkan varrelle mahtui useita tunneleita ja syviä rotkoja ylittäviä siltoja. Parasta junamatkassa oli kuitenkin se, että maisemia saattoi ihailla myös avoimesta näköalavaunusta. Melkein kuin olisi ollut avoauton kyydissä!

Gourmeeta raiteilla.

Nyt ollaan täällä Christchurchissa Canterburyn alueella. Kuten paikannimistä voi päätellä, tämä on hyvin ”englantilaista” seutua. Myös skottiperimä näyttää olevan vahva, ensimmisenä iltana törmättiin kahteen kilpailevaan säkkipilliorkesteriin, joista toinen harjoitteli parkkipaikalla, toinen puistossa. Ehkäpä täällä on alkamassa jokin säkkipillifestivaali? Se selvinnee huomenna.