Kananvarpaita aamupalaksi

Butterfly on Wellington, Hongkong 27.2.

Vietettiin Margaret Riverillä kaksi viimeistä päivää rauhallisissa merkeissä uiden, lueskellen, kokkaillen ja iltaisin vanhoja leffoja katsellen. Vierailtiin tietysti taas viinitarhoilla ja parissa paikallisessa panimossa - luulen, että niiden suhteen alkaa ainakin minulla olla kiintiö jo täynnä.

Merkkipäivänä 24.2. päätettiin lounastaa hyväksi kehutussa Xanadun viinitilan ravintolassa. Ruokalista vaikutti ihan lupaavalta, mutta ei voitu muuta kuin tuijottaa mykistyneinä, kun annokset tuotiin eteemme – olisi siinä ollut suurennuslasille käyttöä! Ruoka oli kyllä oikein taiteellisesti aseteltu lautasille, mutta annokset aivan naurettavan pieniä. Tämä oli kai jonkinlaista nouvelle cuisinea, ja hinnatkin sen mukaiset. Kämpille ajettiin siten supermarketin kautta ja juhlistettiin iltaa Louisen loihtimalla sienipastalla (fettuccine con funghi). Kyllä oli hyvää eikä jäänyt nälkä!

Opittiin tästä myös se, että viinitilat, jonne johtaa asfaltoitu tie ja jotka mainostavat itseään isoilla kylteillä, kannattaa jättää väliin. Päätettiin jatkossa suosia kuoppaisten sorateiden päästä löytyviä pieniä perheyrityksiä, joissa tarjonta saattoi olla suppeampi, mutta tunnelma sitäkin viihtyisämpi ja aidompi.

Herättiin eilen aikaisin, pakattiin tavarat, siistittiin kämppä ja lähdettiin jo seitsemän maissa paluumatkalle Perthiin. Perthissä hyvästeltiin D & L, joilla oli aikaisempi lento takaisin Adelaideen. Koska meidän lentomme Hongkongiin lähtisi vasta puolelta öin, olin varannut meille edullisen huoneen pienestä reppureissaajien hostellista (Governor Robinsons). Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska Perthissä oli eilen 40 asteen helle, eikä kaupungilla olisi jaksanut millään roikkua koko päivää, varsinkaan matkatavaroiden kanssa. 

Puolen päivän aikaan saatiin huone käyttöömme, otettiin tunnin nokoset ja suunnattiin sitten ilmastoidulla paikallisjunalla Cottlesloen rannalle uimaan. Ranta oli tietysti tupaten täynnä, mutta hyvin kuitenkin mahduttiin muiden sekaan maininkien heiteltäviksi.

Lento tänne Hongkongiin sujui ihan aikataulussa (lähes 8 tuntia) ja perille saavuttiin tänään sunnuntaina vähän ennen kahdeksaa aamulla. Kellonaika on täällä sama kuin Perthissä eli kuusi tuntia edellä Suomesta. Sukulaisille tiedoksi, että muistettiin kyllä pukea lentosukat jalkaan. Tiedoksi myös, että ne olivat aika lämpimät tässä ilmastossa ja että olimme taatusti ainoat Cathay Pacific –lentoyhtiön matkustajista, jotka olivat näin hyvin varustautuneet. 

Majapaikkamme on hyvällä paikalla aivan Hongkongin keskustassa Sheung Wanin kapeiden kujien tuntumassa. Ei saatu tietenkään vielä niin aikaisin aamulla huonetta käyttöömme, joten lähdettiin pariksi tunniksi tutustumaan lähikortteleihin. Kaupunki oli ensi alkuun vielä aika hiljainen - olihan sunnuntai-aamu - mutta vähitellen kaupat ja ravintolat alkoivat avata oviaan ja jalankulkijoiden ja liikenteen määrä lisääntyä.

Koska lentokoneen aikainen aamiainen ei ollut maistunut, päätettiin nauttia aamupalaa jossain autenttisessa hongkongilaiskuppilassa. Sellainen sattuikin eteen, valtava ravintola, joka oli jo aamuyhdeksältä täpötäynnä asiakkaita. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut muita länsimaalaisia. Saimme eteemme pitkän ruokalistan, josta vain murto-osa oli käännetty englanniksi. Siinä sitten summamutikassa valittiin ruokalajeja. Valinnat olivat ihme kyllä useimmiten onnistuneita, esimerkiksi tutut ja turvalliset kevätkääryleet ja punotuissa koreissa tarjoillut dumplingit (erilaisia täytteitä sisältävät taikinanyytit) olivat oikein herkullisia. Luu meni kurkkuun oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun pöytään tuotiin höyryävä kulho kananvarpaita (Pake luuli kai, että chicken fingers tarkoittaa kanankoipia). Pake yritti kyllä urheasti rouskuttaa tarjottua herkkua, mutta minulla oli vielä Nadin torakkaepisodi sen verran hyvässä muistissa, että päätin jättää tämän elämyksen väliin. Sinänsä hyvän kokemuksen jälkeen oltiin yksimielisiä siitä, että päivällinen nautittaisiin ehkä jossain vähemmän autenttisessa paikassa.

Ravintolassa nämä olivat kyllä kypsytettyjä.

Lämpötila on täällä todella miellyttävä, tällä hetkellä vähän yli 20 astetta. Tuntuu mukavalta, kun pystyy ihan rauhassa kävelemään kaupungilla eikä tarvitse vähän väliä paeta sisätiloihin hellettä pakoon, kuten Perthissä.

Yllä olevan kirjoittamisen jälkeen ehdittiin vielä kokea kaikenlaista täällä Hongkongissa, mutta nyt alkaa bloginpitäjältä virta loppua lentokoneessa valvotun yön jälkeen. Kirjoitan näistä kokemuksista ja huomisesta päästyämme taas Suomeen. Tässä kuitenkin muutama kuva tältä päivältä. Hyvää yötä!

Perthistä Margaret Riverille

Redgate Beach Retreat, Margaret River, Western Australia 23.2.

Vietettiin sunnuntai tutustumalla rannikolla Swan-joen suulla sijaitsevaan idylliseen Fremantlen pikkukaupunkiin, joka on nykyään käytännössä pikemminkin Perthin lähiö (19 km päässä). Fremantlessa eli ”Freossa” sijaitsee Perthin satama ja siellä järjestetään viikonloppuisin markkinat. Paikka on todella suosittu viikonlopun viettopaikka perthiläisille.

Pyörittiin aikamme Freon markkinoilla, minkä jälkeen suunnattiin satamassa olevaan uuteen Länsi-Australian merimuseoon. Kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi museosta löytyi pienoismalli Suomen lipun alla purjehtineesta nelimastoisesta Lawhill-purjelaivasta, jollaisella Paken isoisä saapui nuorena miehenä Australiaan 1900-luvun alussa. Australiassa hän viipyi viisi vuotta ja sen jälkeen vielä toiset viisi vuotta Shanghaissa ennen palaamistaan kotimaahan. Taitaa siis Paken matkustushalu olla peräisin näistä geeneistä.

Freosta löytyi tämän reissun paras panimo, ”The Little Creatures”, jossa nautittiin oluen kyytipoikana isot kulholliset chili- ja valkosipulisimpukoita – nekin tähän mennessä syödyistä ehdottomasti parhaita.

 Aika masentavaa oli sen sijaan nähdä satamassa jättiläismäinen laiva, jossa oli kahdeksassa kerroksessa jonkinlaisia avohäkkejä. Laiva oli nimeltään Al Shuwaikh, ja sillä oltiin rahtaamassa lampaita jonnekin lähi-itään teurastettaviksi Islamin sääntöjen mukaan. Näimme kun lampaita tuotiin laivalle rekkalasteittain, kuvanottohetkellä kolme ylintä kerrosta oli jo ahdettu täyteen. Laivan lastaus kestää useita päiviä, minkä jälkeen lampaat saavat nauttia vielä noin kolmen viikon merimatkasta paahtavassa helteessä. Mahtaa olla liha mureaa ja hyvin marinoitua kaiken tämän stressin jälkeen. Voisi kyllä kuvitella, että olisi järkevämpää tuoda oikeauskoiset teurastajat tänne Australiaan ja toimittaa liha perille lentorahtina, mutta raha kai ratkaisee tässäkin asiassa.

Maanantaina lähdettiin hissun kissun ajelemaan kohti etelää pitkin WA:n länsirannikkoa. Pysähdyttiin Bunburyssa lounaalle rantakuppilaan, jossa saatiin samalla seurata delfiinien hyppelyä lahdenpoukamassa.

Tänne Margaret Riveriin saavuttiin viiden maissa, matkaa Perthistä oli kaikkiaan ehkä noin 280 km. Margaret River on WA:n rehevintä seutua, joka on tunnettu viinitiloistaan ja surffirannoistaan. Täkäläisessäkään kämpässä ei ole valittamista; asutaan korkealla rinteellä olevassa talossa, jonka jokaisesta huoneesta aukeaa esteetön näköala Intian valtamerelle. Luonto ympärillä on koskematonta, koska talo on rakennettu luonnonpuiston reunaan. 

Eilen tiistaina kierreltiin lähiympäristössä viinitiloilla ja biitseillä, ja tänään lähdettiin koko päivän kestäneelle retkelle, jonka ensimmäisenä etappina oli WA:n eteläisin kolkka Augusta ja siellä oleva Cape Leeuwinin majakka. Eteläinen valtameri ja Intian valtameri kohtaavat kuulemma juuri majakan edustalla. On kai se uskottava, vaikka mitään varsinaista rajaa vedessä ei näkynytkään.

Seuraavaksi suunnattiin Pembertoniin ihailemaan valtavia Karri-puita (eucalyptuksen alalaji). Aika vaikuttava näky oli majesteettinen, yli 60 metriä korkea Gloucester-puu, jota on käytetty palovartiotornina 1800-luvulta alkaen. Puun runkoon on kiinnitetty pitkiä rautapiikkejä, jotka toimivat askelmina kiivettäessä puun latvaan. Meidän porukasta löytyi kaksi reipashenkistä vapaaehtoista puun valloitukseen, Della ja minä. Della pääsi seitsemännelle askelmalle (noin 57 metrin päähän latvasta) ja minä hyvänä kakkosena viidennelle (noin 58 metrin päähän latvasta). Pienen haparoinnin jälkeen päästiin onneksi taas turvallisesti maankamaralle. Kun oltiin poistumassa paikalta, nähtiin kahden parikymppisen nuoren kapuavan pätkääkään epäröimättä huipulle asti. Noh, jos olisi ollut paremmat kengät, ehkä mekin…

Iltapäivällä palattiin sitten polvet tutisten takaisin Margaret Riveriin Manjimupin ja Nannupin kautta. Patikoitiin vielä neljän kilometrin lenkki metsässä, jonka jälkeen pulahdettiin uimaan reitin päässä olevalle padotulle joelle.

 

Pari viimeisintä päivää ovat olleet aika ahdistavia Christchurchin tiistaisen maanjäristyksen vuoksi. Vähän pistää miettimään se, että lähdettiin kaupungista vain 10 päivää ennen tuhoa ja että suuri osa näkemistämme rakennuksista, mukaan lukien katedraali, ovat nyt tuhoutuneet. Vieläkin järkyttävämpää on, että järistys vaati niin paljon kuolonuhreja ja että raunioissa on vieläkin ihmisiä loukussa.  Ollaan tietysti helpottuneita ja kiitollisia siitä, ettei osuttu paikalle juuri katastrofin aikaan.

Huomenna 24.2. torstaina vietetään Mersumatkojen perustajan/toimitusjohtajan synttäreitä. Lauantaina on edessä paluu Perthiin ja sunnuntai-aamuna 27.2. siirtyminen takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle Hongkongiin.  Viimeistään sieltä ehkä lähetän tämän reissun viimeisen (tai ainakin toiseksi viimeisen) raportin.

Matkalla kohti länttä

Lentokoneessa välillä Adelaide-Perth 18.2.

Keskiviikkona ajettiin Port Adelaideen, vanhalle satama-alueelle, joka oli mukava yhdistelmä vanhoja rakennuksia ja uudempia asuntoja. Alueella oli aikaisemmin epämääräinen maine, mutta sitä on viime vuosikymmeninä siistitty ja elävöitetty kunnostamalla rakennuksia, houkuttelemalla alueelle kaikenlaisia pienyrittäjiä ja tuomalla sinne palveluita. Nyt Port Adelaide vaikutti trendikkäältä, vaikkakin aika autiolta asuinalueelta.

 Koska päivä oli kuuma, pysähdyttiin uimaan ja lounastamaan Henley Beachille. Koko Adelaiden edustan rannikko on yhtä vitivalkoista hiekkarantaa, jota katkaisevat kymmeniä metrejä pitkät laiturit (piers). Laiturien lähistöllä on yleensä pieniä asutuskeskuksia, joista löytyy kivoja merenrantakahviloita ja -ravintoloita. Tässä suhteessa Australia - kuten jonkin verran myös Uusi Seelanti - eroaa USA:sta tai ainakin Havaijista; Kauain saaren ranta-alueilta löytyi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lähinnä yksityisasutusta ja hotelleja, ravintolat ja kahvilat olivat useimmiten parkkipaikkojen tuntumassa sisämaan puolella. Ehkäpä Välimeren alueen vaikutus on Australiassa suurempi, onhan tänne (etenkin Adelaideen) aikanaan muuttanut paljon väkeä Etelä-Italiasta ja Kreikasta.  

 Keskiviikon Suomi-päivällinen meni nappiin, vaikka itse (ja Paken puolesta) niin sanonkin. Alkuruokana oli graavilohen lisäksi vähemmän suomalaista gazpacho-keittoa, mutta täydestä meni. Erityisen ihastuneita vieraat olivat Paken kukkakaalimuusiin, jota oli terästetty parmesanilla. Eikä sekään haitannut, että kanttarelleiksi väitetyt kuivatut sienet osoittautuivat suppilovahveroiksi – maku oli vieraiden mielestä ihanan eksoottinen. Grillin sytyttämisessä oli ensi alkuun vähän vaikeuksia, mutta saatiinhan se lopulta syttymään mm. kaasupuhaltimen avulla. Vodkaryypyt jätettiin sittenkin nauttimatta, mikä on ihan hyvä, koska muutenkin ilta venyi ihan riittävän myöhään.

Torstai-aamuna palautettiin auto vuokraamoon ja vietettiin päivä shoppaillen Adelaiden keskustassa. Mukaan tarttui alennusmyynnistä mm. uudet shortsit ja housut Merville. Nyt on sitten seuraavan reissun garderoobi valmiina. Paavolle ja Osmolle tiedoksi, että kyllä teillekin löytyi tuomista, en kuitenkaan nyt paljasta mitä (ei syytä huoleen, ei kuitenkaan alla olevia Akubra-hattuja!).

Eläinhavaintoihin on ehdottomasti lisättävä valtava kotka (wedge-tailed eagle), joka istui torstai-aamuna puun oksalla ihan pyykinkuivaustelineen vieressä. Yritin hiipiä lähemmäksi, mutta kotka säikähti, levitti valtavat siipensä ja poistui paikalta mekastavan lintuparven seuraamana. Luin myöhemmin lintukirjasta, että aikuisen kotkan siipienväli on yli kaksi metriä. Oli kyllä vaikuttava näky!

Quest on James –huoneistohotelli, Perth, Western Australia 19.2.

Perjantaina illansuussa saavuttiin tänne Perthiin Australian länsirannikolle yhdessä Dellan ja Louisen kanssa, joilla alkoi viikon loma. Asettauduttiin kolmeksi ensimmäiseksi yöksi aika lähellä Perthin keskustaa sijaitsevaan huoneistohotelliin.

Länsi-Australia on mantereen osavaltioista ehkä vähiten tunnettu, ainakin meillä Suomessa. Etäisyydet muihin osavaltioihin – kuten myös WA:n sisällä - ovat valtavat, ja länsi-australialaiset kokevatkin elävänsä eristyksissä muista ausseista. Viime vuosikymmeninä elpynyt kaivosteollisuus on tuonut osavaltioon vaurautta, mikä näkyy selvästi ökyhuviloiden ja huvipursien määrässä. Muut aussit pitävätkin länsi-australialaisia hieman junttimaisina cowboy-nousukkaina (vrt. Texas), jotka pröystäilevät rahoillaan ja erinomaisuudellaan. Tähän on tietysti syytä suhtautua varauksella, koska mukana on epäilemättä myös hieman naapurikateutta.

Ensivaikutelma Perthistä on ollut todella myönteinen. Kaupungissa tuntuu olevan meno päällä, mikä johtuu varmasti osaksi siitä, että vierailumme osui viikonloppuun. Silmiinpistävää täällä on ollut aasialaisten ja afrikkalaisten suuri lukumäärä. Aasia onkin yllättävän lähellä, Hongkong sijaitsee samalla aikavyöhykkeellä (vain +6 tuntia Suomen aikaan) suoraan Perthistä pohjoiseen ja Kaakkois-Aasia on vieläkin lähempänä. Eteläinen Afrikkakin on melkein naapurissa, mistä johtuen Afrikasta saapuvat pakolaiset saapuvat yleensä ensimmäiseksi Perthiin.

WA on Australian kuivinta ja kuuminta seutua, minkä johdosta luontokin on todella karua. Kuivuuden ja karuuden ansiota on puolestaan se, että merivesi on täällä niin kirkasta kuin ikinä vain voi olla (menee ehkä Fidzinkin ohi). Trooppisilla alueilla vesi usein samenee runsaiden sateiden jälkeen, koska sateiden mukana mereen huuhtoutuu ravinteita.

Tänään, lauantaina, herättiin jo kukonlaulun aikaan (aikaero Etelä-Australiaan -2,5 tuntia) ja hypättiin Perthin edustalla olevalle Rottnest-saarelle vievään lauttaan. Kaikkiaan 1,5 tuntia kestävän lauttamatkan alkuosa kuljettiin Perthin läpi virtaavaa Swan-jokea pitkin.

Rottnest on hiekkasärkistä muodostunut karu saari, josta suurin osa on luonnonpuistoa. Saarella ei ole lainkaan yksityisautoja, yleisin kulkupeli on polkupyörä. Toinen vaihtoehto liikkua saarella on puolen tunnin välein kulkeva hop-on hop-off –bussilinja, joka vie turisteja toinen toistaan hienommille vitivalkoisille hiekkarannoille. Retkueestamme Della ja Louise valitsivat hikisemmän fillarikyydin ja me, kuten arvata saattaa, ilmastoidun bussin. Tämä oli ihan hyvä valinta, koska sain säästettyä energiaa snorklaukseen, jota en olekaan päässyt harrastamaan lähes kuukauteen Fidzi-vierailun jälkeen.

Maanantaina jatketaan matkaa vuokra-autolla etelään Margaret Riverin alueelle.