Fidzin paratiisisaarilla

Perillä Paratiisissa

Wayalailai Resort/Yasawa-saaret 19.1.

Vietettiin ensimmäinen yö Fidzillä pienessä rantahostelissa (Bluewaters Lodge) lähellä Nadin kaupunkia ja lentokenttää. Aikaisin tiistai-aamuna lähdettiin  pika-aluksella viideksi päiväksi Yasawa-saariryhmän pikkusaarille. Ensimmäinen majapaikka oli varattu Wayalailai-saarelta paikallisten kyläläisten pitämästä reppumatkaajien resortista. Halvinta majoittuminen on täällä usean hengen dormitoriossa , erillisestä majasta eli buresta on maksettava vähän enemmän. Kuten varmaan arvaatte, me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.

Buremme on rinteessä vitivalkoisen hiekkarannan yläpuolella. Kämppä on vaatimaton, mutta siisti ja viihtyisä; kattona on perinteinen kaisla- tai palmunlehväkatto ja ikkunat ovat tropiikissa yleiset ”säleikkunat”, vähän niin kuin sälekaihtimet. Ikkunat on pidettävä koko ajan auki (on onneksi itikkaverkot), muuten sisälle läkähtyy. Tuuletinkin toimii ainoastaan klo 19-23 välisenä aikana, jolloin sähköä tuottavat aggregaatit pidetään käynnissä. 

Täällä on vihdoin opittu rauhoittumaan, kaksi ensimmäistä viikkoa ovatkin menneet  aika vauhdikkaissa merkeissä. Päivät kuluvat lähinnä kristallinkirkkaassa vedessä (Honolulu jää tässä toiseksi) lilluessa tai snorklatessa, riippumatossa loikoillessa ja ruokaillessa (aamiainen, lounas, päivätee/-kahvi, päivällinen). Yasawa-saarilla ei ole teitä eikä kauppoja, joten useimpien majapaikkojen hintaan sisältyy täysihoito. Pyykkiä ei kerry, koska käytössä ovat uikkarit + aurinkolasit ja muodollisempaa pukeutumista vaativissa tilanteissa, kuten aterioilla tai paikallisessa kylässä vieraillessa, batiikkikankainen kietaisuvaate. Voi olla, että tällä menolla shortsit on vaihdettava numeroa tai paria isommiksi, kun palataan pääsaarelle.

Majapaikkamme muiden asukkaiden keski-ikä on arviolta 22-25 vuotta – hyvin ollaan kuitenkin sopeuduttu joukkoon (ja muut näyttävät sopeutuneen meihin). Paikallisissa kyläläisissä on tietysti kaiken ikäisiä, ja olemme jo ehtineet tutustua muutamaan kylän asukkaaseen ja saaneet vierailla heidän kylässään. Ihmiset täällä ovat uskomattoman ystävällisiä ja avoimia, en ole kokenut mitään vastaavaa aikaisemmin. 

Kun saavuimme pika-aluksella saaren edustalle, meitä oli vastassa pikkuvene, jolla meidät tuotiin rantaan. Rannalla meitä odotti ryhmä saarelaisia, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi laulaen moniäänisesti. Paljon on muuttunut niistä ajoista, kun kapteeni Bligh miehistöineen onnistui juuri ja juuri pakenemaan vähän toisenlaista vastaanottokomiteaa, kanootillista  täkäläisiä kannibaaleja!

 Keskiviikko-aamuna ahtauduttiin pieneen veneeseen, jolla meidät vietiin läheiselle koralliriutalle snorklailemaan ja uimaan riuttahaiden kanssa, jotka ovat kuulemma ihmisille vaarattomia. Tämä näyttää pitävän paikkansa, sillä istun nyt tässä kuistilla kirjoittamassa tätä juttua. Kun olimme matkalla riutalle, kaksi paikallista poikaa hyppäsi veteen veneen keulasta ja heidät jätettiin sinne keskelle merta ainoina varusteinaan snorkkelit ja noin metrin mittaiset teräspiikit, ilman minkäänlaisia kellukkeita. Kun palasimme samaa reittiä vajaan tunnin kuluttua, heidät poimittiin taas kyytiin. Mukanaan heillä oli runsas kalasaalis, josta saimme vähän myöhemmin nauttia lounaalla.

Matkalla Nanyalailai-saarelle 20.1.

Oleskelumme Wayalailai-saarella huipentui  kyläläisten meille illalla järjestämään perinteiseen lovo-juhlaan. Tarjoilut olivat ruhtinaallisen runsaat: maakuopassa banaaninlehdissä kypsytettyä porsasta, kanaa ja erilaisia juureksia (breadfruit, sweet potato etc.) + hedelmiä. Hienointa olivat kuitenkin kava-seremonia ja sen jälkeen esitetyt perinteiset fidjiläiset tanssit. Miehet pitkissä kaislahameissaan ja koristeissaan olivat todella vaikuttava näky! 

Kava-seremonian aikana istuimme kaikki lattialla bambumattojen päällä; paikallisen klaanin jäsenet toisella puolella (päällikkö keskellä) ja me vieraat heitä vastapäätä. Myös meille vieraille piti valita päällikkö, joka hoitaisi viralliset seremoniat klaanipäällikön kanssa: ensin päällikön on sanottava ”bula”, sitten taputettava kerran, sitten kulautettava kava-kupillinen kertahuikalla ja lopuksi taputettava taas kolme kertaa. Ette ikinä arvaa, kenet kyläläiset nimesivät päälliköksemme – no Paken tietysti! Arvopaikalle Paken viereen istutettiin päällikön puhemies (päällikkö ei saa itse alkuseremonian jälkeen puhua), vähän varttuneempi jenkki Vermontista, ja seuraavaksi parhaalle paikalle kukas muukaan kuin suuren päällikön vaimo Mervi!

Kava on sitten oma lukunsa. Kyseessä on kava-juuresta uutettu juoma, joka maistuu samalta kuin miltä näyttää, kuravedeltä. Juomalla on ilmeisesti jonkinlainen lievästi rauhoittava tai huumaava vaikutus, joka tuntuu lähinnä kielen puutumisena. Hieman hirvitti kupin kumoaminen, kun näin miten juoma valmistetaan: murskattua kava-juurta sisältävä pussi lilluu kuraveden värisessä nesteessä isossa puumaljassa ja klaanipäällikkö välillä puristelee pussia paljain käsin. Juomaa tarjotaan seremoniaan osallistuville vuoronperään puolikkaista kookospähkinän kuorista ja kupilliset ”nautitaan” Pohjanmaan kautta. 

Kyllä siinä vilahtivat mielessä pikakelauksella kaikki kaukomatkalaisen perushygieniaopit (ei koskaan kuumentamatonta ruokaa, juotavaksi ainoastaan pullotettuja juomia jne.) sillä hetkellä, kun kuppi nousi huulille. Toivoin hartaasti, että klaanipäällikkö oli pessyt kätensä ennen seremoniaa. Pokka oli kuitenkin säilytettävä, olinhan sentään päällikön vaimo – ja menihän juoma lopulta alas. Ja kuten odottaa saattaa, Pake ei voinut vastustaa kiusausta, vaan määräsi minut puhemiehen välityksellä nauttimaan vielä toisenkin kupillisen. Ja meillä kaikilla oli niin hauskaa!

Nanya Island Resort 20.1.

Nyt ollaan perillä Yasawa-saariketjun kaukaisimmassa päässä. Tämän kertainen majapaikkamme on ehkä vähemmän eksoottinen, mutta ympäristöltään aivan huippuluokkaa. Ja mikä parasta, kattotuuletinkin toimii ympäri vuorokauden (kuumuus yhdistettynä ilmankosteuteen tuntuu välillä sietämättömältä).  Täällä on filmattu mm. Blue Lagoon –leffa – kävinkin jo leikkimässä Brooke Shieldsiä turkoosissa rantavedessä.

Leffoista puheenollen: näillä saarilla on myös kuvattu ”Castaway”-elokuva, jossa Tom Hanks haaksirikkoutuu lento-onnettomuudessa autiolle saarelle ja viettää siellä vuosia ainoana juttuseuranaan vanha lentispallo nimeltään ”Friday”.

Tästä paikasta lisää seuraavassa postauksessa.