Auckland ja Bay of Islands

Commodores Lodge, Russell, Bay of Islands

Aucklandissa asuttiin keskustan ulkopuolella pienessä motellissa idyllisellä Devonportin asuinalueella (North Shore).  Kyseessä ei ollut perinteinen jenkkityylinen motelli, vaan keittiöllä varustettu pieni mökki  eläkeläispariskunnan takapihalla. Vähän niin kuin Bed & Breakfast ilman jälkimmäistä. Devonport oli hyvä paikka asua, koska sieltä pääsi koska vain lautalla 10 minuutissa keskustaan.

Aucklandin Downtown ei tehnyt meihin sen kummoisempaa vaikutusta – tai oikeastaan se oli aikamoinen pettymys San Franciscon ja muutaman vuoden takaisen Sydneyn-kokemuksen jälkeen. Kaupungin sijaintihan on aivan mahtava ja sääkin meitä suosi, mutta oli masentavaa nähdä, miten keskusta on onnistuttu tuhoamaan repimällä alas lähes kaikki vanha ja roiskimalla sinne tänne betonisia ja lasisia pilvenpiirtäjähirvityksiä. Ranta-aluetta on tosin viime vuosina ehostettu rakentamalla sinne paljon uusia ravintoloita ja kaikesta päätellen aika tyyriitä kerrostaloasuntoja. Alue vaikutti kuitenkin jotenkin keinotekoiselta ja steriililtä, mutta voi olla, että ajan kuluessa patina ja viihtyisyys lisääntyy.

Eilen, torstaina, suunnattiin sitten nokka kohti Pohjoissaaren pohjoisosaa, päämääränä kauneudestaan ja historiastaan tunnettu Bay of Islands. Kaikki oli suunniteltu huolellisesti etukäteen; auto oli varattu Aviksen North Shoren –pisteestä, jotta päästäisiin vikkelästi liikkeelle eikä  tarvitsisi ensimmäisenä ajopäivänä sekoilla keskustan ruuhkissa. Kaikki olisikin varmasti mennyt oikein hyvin, ellei tie Dvonportista moottoritielle olisi ollut täysin jumissa tietöiden vuoksi. Devonport sijaitsee pitkällä, kapealla niemellä, ja sieltä pääsee ainoastaan yhtä reittiä pois (lautan lisäksi). Lähtö lykkääntyi parilla tunnilla, kun ensin odoteltiin taksia noin tunti ja sen jälkeen istuttiin ruuhkassa toinen tunti samaisen taksin kyydissä.

 

Alamosta eteenpäin matka sujuikin sitten ihan hyvin Helgaksi ristityn navigaattorin opastamana, mitä nyt pikkuisen alussa törmäiltiin jalkakäytävän kiveykseen (kuskin on kuulemma vaikea arvioida tien reunan etäisyyttä, kun ajetaan vasemmalla puolella) ja ajeltiin ympyrää liikenneympyrässä vara-Helgan uikuttaessa paniikin vallassa kädet silmien edessä.

Matkalla pohjoiseen valittiin välillä vaihtoehtoisia, hitaampia scenic views -reittejä ja pysähdeltiin useampaankin otteeseen ihailemaan mahtavia näköaloja. Ajoaika venähti näin tietysti arvioitua pidemmäksi, mutta kyllä kannatti! Nyt muuten ymmärretään, mitä tarkoittaa opaskirjan luonnehdinta ”scenic but snaky road” – mutkia tiessä oli enemmän kuin tarpeeksi! Ajomatkan aikana selkisi myös, että Helgalla on hieman kieroutunut huumorintaju; Helga ei suinkaan ohjannut meitä nopeimmille ja helpoimmille reiteille vaan kuoppaisille sorateille, joilla ei näkynyt lisäksemme ristin sielua. Jälkikäteen huomasin, että Lonely Planet nimenomaan neuvoi välttämään näitä tieosuuksia (olisi ehkä kannattanut lukea etukäteen). Nähtiin kuitenkin matkan varrella valtavia Kauri-puita, joten ei tämäkään seikkailu mennyt hukkaan.

Vähän ennen viittä saavuttiin sitten vihdoin Bay of Islandsiin Russellin kaupunkiin (tai kylään). Paikka hurmasi meidät heti kauneudellaan ja illalla saimme nauttia täydellisestä auringonlaskusta. Ei uskoisi, että Russell tunnettiin 170 vuotta sitten kutsumanimellä ”the Hell-hole of the Pacific”, jossa viihtyivät kosteaa elämää viettävät karanneet rangaistusvangit, valaanpyytäjät ja merimiehet. Täällä vuonna 1835 vieraillut Charles Darwin kuvasi paikan olevan täynnä yhteiskunnan hylkiöitä, ”the refuse of society”. Nykyään tunnelma on täysin toinen; Russellissa ja lahden toisella puolella olevassa Paihiassa viettävät lomiaan lähinnä aucklandilaiset lapsiperheet ja eläkeläiset.

Tänään oli suunnitelmissa osallistua veneretkelle, jossa olisi ollut mahdollisuus uida delfiinien kanssa. Homma kuitenkin tyssäsi alkuunsa huonoon säähän –vettä on tullut aamusta alkaen katkeamatta kuin aisaa ja tätä samaa on kuulemma luvassa huomennakin. Saatiin kuulla, että trooppinen syklooni Wilma ohittaa Uuden Seelannin pohjoisosan ensi yönä. Nämä sateet ovat hirmumyrskyn liepeitä tai ”häntiä”, kuten täkäläiset sanovat. Täytyy vain olla tyytyväinen, ettei syklooni sentään osunut tai osu (toivottavasti) ihan kohdalle. 

Ei tämäkään päivä sentään hukkaan mennyt; otettiin käyttöön suunnitelma nro 2 ja hypättiin lauttaan, joka vei meidät lahden yli Paihiaan. Paihiasta patikoitiin litimärkinä pari kilometriä Waitangiin, jossa solmittiin samanniminen sopimus brittien ja maoripäälliköiden välillä vuonna 1840. Waitangin sopimukseen kirjattiin maoriväestön ja uudisasukkaiden oikeudet ja sitä pidetään asiakirjana, jonka myötä Uuden Seelannin kansakunta sai alkunsa. Sopimuksen tulkinnasta on kuitenkin ollut paljonkin erimielisyyttä jälkikäteen (ei mikään yllätys), mutta periaatteessa sopimus on tunnustettu molemmilla puolilla.

Waitangin museoalueella oli paljon kiinnostavaa nähtävää, mm. valtava maorien ”whare runanga” eli kokoustalo, 35 metrin pituinen sotakanootti ja Uuden Seelannin vanhin. Nähtiin myös maorien esittämä laulu- ja tanssiesitys , ja päästiin itsekin osallistumaan ”poi” –tanssiin (naiset) ja ”haka” –tanssiin (miesten sotatanssi). Näistä suorituksista turha odottaa kuvia blogiin…

 

 

Nyt sitten istutaan sadetta pitämässä kämpillä ja miettimässä huomisen suunnitelmia. Tuulikin on yltymässä. Merelle ei varmaankaan päästä, mutta toivottavasti tiet ovat ajokunnossa.

P.S. Täällä muuten sataa nyt niin rankasti, ettei  telkkarikaan toimi. Ruutuun tulee ilmoitus ”no signal due to heavy rain”.