Fidzin paratiisisaarilla

Perillä Paratiisissa

Wayalailai Resort/Yasawa-saaret 19.1.

Vietettiin ensimmäinen yö Fidzillä pienessä rantahostelissa (Bluewaters Lodge) lähellä Nadin kaupunkia ja lentokenttää. Aikaisin tiistai-aamuna lähdettiin  pika-aluksella viideksi päiväksi Yasawa-saariryhmän pikkusaarille. Ensimmäinen majapaikka oli varattu Wayalailai-saarelta paikallisten kyläläisten pitämästä reppumatkaajien resortista. Halvinta majoittuminen on täällä usean hengen dormitoriossa , erillisestä majasta eli buresta on maksettava vähän enemmän. Kuten varmaan arvaatte, me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.

Buremme on rinteessä vitivalkoisen hiekkarannan yläpuolella. Kämppä on vaatimaton, mutta siisti ja viihtyisä; kattona on perinteinen kaisla- tai palmunlehväkatto ja ikkunat ovat tropiikissa yleiset ”säleikkunat”, vähän niin kuin sälekaihtimet. Ikkunat on pidettävä koko ajan auki (on onneksi itikkaverkot), muuten sisälle läkähtyy. Tuuletinkin toimii ainoastaan klo 19-23 välisenä aikana, jolloin sähköä tuottavat aggregaatit pidetään käynnissä. 

Täällä on vihdoin opittu rauhoittumaan, kaksi ensimmäistä viikkoa ovatkin menneet  aika vauhdikkaissa merkeissä. Päivät kuluvat lähinnä kristallinkirkkaassa vedessä (Honolulu jää tässä toiseksi) lilluessa tai snorklatessa, riippumatossa loikoillessa ja ruokaillessa (aamiainen, lounas, päivätee/-kahvi, päivällinen). Yasawa-saarilla ei ole teitä eikä kauppoja, joten useimpien majapaikkojen hintaan sisältyy täysihoito. Pyykkiä ei kerry, koska käytössä ovat uikkarit + aurinkolasit ja muodollisempaa pukeutumista vaativissa tilanteissa, kuten aterioilla tai paikallisessa kylässä vieraillessa, batiikkikankainen kietaisuvaate. Voi olla, että tällä menolla shortsit on vaihdettava numeroa tai paria isommiksi, kun palataan pääsaarelle.

Majapaikkamme muiden asukkaiden keski-ikä on arviolta 22-25 vuotta – hyvin ollaan kuitenkin sopeuduttu joukkoon (ja muut näyttävät sopeutuneen meihin). Paikallisissa kyläläisissä on tietysti kaiken ikäisiä, ja olemme jo ehtineet tutustua muutamaan kylän asukkaaseen ja saaneet vierailla heidän kylässään. Ihmiset täällä ovat uskomattoman ystävällisiä ja avoimia, en ole kokenut mitään vastaavaa aikaisemmin. 

Kun saavuimme pika-aluksella saaren edustalle, meitä oli vastassa pikkuvene, jolla meidät tuotiin rantaan. Rannalla meitä odotti ryhmä saarelaisia, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi laulaen moniäänisesti. Paljon on muuttunut niistä ajoista, kun kapteeni Bligh miehistöineen onnistui juuri ja juuri pakenemaan vähän toisenlaista vastaanottokomiteaa, kanootillista  täkäläisiä kannibaaleja!

 Keskiviikko-aamuna ahtauduttiin pieneen veneeseen, jolla meidät vietiin läheiselle koralliriutalle snorklailemaan ja uimaan riuttahaiden kanssa, jotka ovat kuulemma ihmisille vaarattomia. Tämä näyttää pitävän paikkansa, sillä istun nyt tässä kuistilla kirjoittamassa tätä juttua. Kun olimme matkalla riutalle, kaksi paikallista poikaa hyppäsi veteen veneen keulasta ja heidät jätettiin sinne keskelle merta ainoina varusteinaan snorkkelit ja noin metrin mittaiset teräspiikit, ilman minkäänlaisia kellukkeita. Kun palasimme samaa reittiä vajaan tunnin kuluttua, heidät poimittiin taas kyytiin. Mukanaan heillä oli runsas kalasaalis, josta saimme vähän myöhemmin nauttia lounaalla.

Matkalla Nanyalailai-saarelle 20.1.

Oleskelumme Wayalailai-saarella huipentui  kyläläisten meille illalla järjestämään perinteiseen lovo-juhlaan. Tarjoilut olivat ruhtinaallisen runsaat: maakuopassa banaaninlehdissä kypsytettyä porsasta, kanaa ja erilaisia juureksia (breadfruit, sweet potato etc.) + hedelmiä. Hienointa olivat kuitenkin kava-seremonia ja sen jälkeen esitetyt perinteiset fidjiläiset tanssit. Miehet pitkissä kaislahameissaan ja koristeissaan olivat todella vaikuttava näky! 

Kava-seremonian aikana istuimme kaikki lattialla bambumattojen päällä; paikallisen klaanin jäsenet toisella puolella (päällikkö keskellä) ja me vieraat heitä vastapäätä. Myös meille vieraille piti valita päällikkö, joka hoitaisi viralliset seremoniat klaanipäällikön kanssa: ensin päällikön on sanottava ”bula”, sitten taputettava kerran, sitten kulautettava kava-kupillinen kertahuikalla ja lopuksi taputettava taas kolme kertaa. Ette ikinä arvaa, kenet kyläläiset nimesivät päälliköksemme – no Paken tietysti! Arvopaikalle Paken viereen istutettiin päällikön puhemies (päällikkö ei saa itse alkuseremonian jälkeen puhua), vähän varttuneempi jenkki Vermontista, ja seuraavaksi parhaalle paikalle kukas muukaan kuin suuren päällikön vaimo Mervi!

Kava on sitten oma lukunsa. Kyseessä on kava-juuresta uutettu juoma, joka maistuu samalta kuin miltä näyttää, kuravedeltä. Juomalla on ilmeisesti jonkinlainen lievästi rauhoittava tai huumaava vaikutus, joka tuntuu lähinnä kielen puutumisena. Hieman hirvitti kupin kumoaminen, kun näin miten juoma valmistetaan: murskattua kava-juurta sisältävä pussi lilluu kuraveden värisessä nesteessä isossa puumaljassa ja klaanipäällikkö välillä puristelee pussia paljain käsin. Juomaa tarjotaan seremoniaan osallistuville vuoronperään puolikkaista kookospähkinän kuorista ja kupilliset ”nautitaan” Pohjanmaan kautta. 

Kyllä siinä vilahtivat mielessä pikakelauksella kaikki kaukomatkalaisen perushygieniaopit (ei koskaan kuumentamatonta ruokaa, juotavaksi ainoastaan pullotettuja juomia jne.) sillä hetkellä, kun kuppi nousi huulille. Toivoin hartaasti, että klaanipäällikkö oli pessyt kätensä ennen seremoniaa. Pokka oli kuitenkin säilytettävä, olinhan sentään päällikön vaimo – ja menihän juoma lopulta alas. Ja kuten odottaa saattaa, Pake ei voinut vastustaa kiusausta, vaan määräsi minut puhemiehen välityksellä nauttimaan vielä toisenkin kupillisen. Ja meillä kaikilla oli niin hauskaa!

Nanya Island Resort 20.1.

Nyt ollaan perillä Yasawa-saariketjun kaukaisimmassa päässä. Tämän kertainen majapaikkamme on ehkä vähemmän eksoottinen, mutta ympäristöltään aivan huippuluokkaa. Ja mikä parasta, kattotuuletinkin toimii ympäri vuorokauden (kuumuus yhdistettynä ilmankosteuteen tuntuu välillä sietämättömältä).  Täällä on filmattu mm. Blue Lagoon –leffa – kävinkin jo leikkimässä Brooke Shieldsiä turkoosissa rantavedessä.

Leffoista puheenollen: näillä saarilla on myös kuvattu ”Castaway”-elokuva, jossa Tom Hanks haaksirikkoutuu lento-onnettomuudessa autiolle saarelle ja viettää siellä vuosia ainoana juttuseuranaan vanha lentispallo nimeltään ”Friday”.

Tästä paikasta lisää seuraavassa postauksessa.

Honolulu

Bula!

Bluewater Lodge, Nadi/Fidzi 17.1.

Baanalle ei sitten kuitenkaan tullut lähdettyä, mikä olikin ihan hyvä, sillä lauantai-aamuna herättiin taas kerran aikaisin (länteen päin lentämisessä on tämä hyvä puoli) nauttimaan helteisestä ja aurinkoisesta päivästä. Aamupäivä vietettiin Waikiki Beachin kaukaisimmalla reunalla löhöillen ja sain taas pitkästä aikaa tyydytettyä snorklailuhimoani. Hyvä, että tänne asti rahdatuilla maskeilla ja räpylöillä on käyttöä.

Iltapäivällä kierreltiin Downtownissa. Valitettavasti paljon kehuja saanut Pacific Maritime Museum oli suljettu (lauantaina!), olisi ollut kiinnostavaa tutustua polynesialaisen merenkulun perinteeseen. No, onneksi Uudessa Seelannissa on hienot museot sekä Aucklandissa että Wellingtonissa, joten eiköhän tässä vielä päästä kanootteja ym. ihailemaan.

Honolulun satamassa vesi oli uskomattoman turkoosia ja kirkasta ja korallejakin näkyi.  Oheinen kuva ei siis ole akvaariosta vaan satama-altaasta! 

Satamassa oli myös paljon erilaisia ravintoloita ja kapakoita. Poikettiin niistä yhteen nauttimaan bisset ja päätettiin jakaa pieni pupu (ei siis kani tai jänis vaan havaijiksi appetizer eli alkupalalautanen) että jaksettaisiin vielä tallustaa Chinatowniin lounaalle. Pupu osoittautuikin sitten varsinaiseksi rusakoksi, annos oli vuoren kokoinen eikä saatu siitä selvitettyä kuin kaksi kolmasosaa, vaikka kyseessä oli yhden henkilön alkuruoka! Ei ihme, että jenkkilässä näkee niin paljon ylilihavia ihmisiä, kaikkea on tarjolla liiankin kanssa.

Chinatown oli Honolulun parasta antia. Kadut olivat täynnä hedelmä- ym. myyntikojuja ja alueen kauppahalleissa oli myytävänä jos jonkinlaista merenelävää. Valitettavasti nälästä ei ollut enää tietoakaan, joten paikallisten foodcourtien (halli tai käytävä, jossa on reunoilla erilaisia ruoka-annoksia tarjoavia kioskeja, pöydät keskellä) anti jäi kokeilematta.

Illalla käytiin vielä katsastamassa Waikikin ranta-alueen lauantaimeininki, ja olihan siellä ihan mukava meno päällä. Katutaiteilijoita ja muusikoita löytyi joka lähtöön ja rannalla nähtiin vielä pakollinen hula-esitys ukulele-säestyksellä. Oikeaoppisen Havaijin-tunnelman rikkoi vain se, että Pina Coladan sijasta laseissa oli Margaritat suolareunuksella. No, aina kaikki ei voi mennä ihan nappiin!

Nyt ollaan onnellisesti perilla Fidzilla. Tasta matkan osuudesta myohemmin lisaa.

Kauai'lta Oahulle

Honolulu/Waikiki/Aqua Bamboo & Spa perjantaina 14.1.2010

Viimeinenkin päivä Kauailla (torstai 13.1.) oli sateinen. Ei se mikään katastrofi ollut, sillä meillähän lomaa riittää. Vähän kyllä harmitti, ettei päästy puolen päivän delfiininkatselu- ja snorklausretkelle Na Pali –rannikolle, koska kaikki retket oli peruttu rajun aallokon vuoksi. Melontaretki Wailua-joella ei sekään toteutunut  alueelle annetun  syöksytulvavaroituksen takia. 

Vietettiin päivä tutustumalla lähialueen nähtävyyksiin. Ensimmäinen kohde oli ylhäällä kukkuloilla sijaitseva hindutemppeli, jonka on perustanut hindulaisuuteen hurahtanut, nyttemmin jo edesmennyt  jenkki  (nimi ei muistu mieleen) vuonna 1948. Temppeli on edelleenkin aktiivisessa käytössä, sitä pyörittävät eri puolilta maata (ja muualtakin) Havaijille saapuneet valaistuksen kokeneet herännäiset. Itse temppelissä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta temppelin luonnontilassa oleva ympäristö oli uskomattoman kaunis, kuin Eedenin puutarha.

Seuraavaksi tutustuttiin Wailua-joen rannalla sijaitsevaan perinteisen havaijilaiskylän rekonstruktioon (vähän niin kuin Seurasaari meillä). Paikka oli vähän repsahtanut, mutta muuten kyllä oikein kiinnostava.

 

Perjantai-aamu kului lähinnä matkatavaroita pakatessa. Aika pian kävi selväksi, että pienempi, jo hajoamispisteessä oleva vedettävä matkalaukku on vaihdettava Honolulussa isompaan. Se siitä kevyin varustein matkustamisesta! Vaikka tavaraa ei ole tullut kauheasti hankittua  - mitä nyt Pakelle kahdet sandaalit kokoa 44 – on pakattavaa nyt paljon enemmän kuin matkan alussa, koska tässä kosteassa kuumuudessa ei kauheasti huvita matkustaa fleecet, farkut ja takit päällä ja vaelluskengät jalassa.

Nyt ollaan siis täällä Honolulussa, Waikiki Beachin hotellialueella. Olisin halunnut majoittautua Honolulun historialliseen keskustaan, mutta sieltä ei kerta kaikkiaan löytynyt hotelleja, ainakaan siedettävän hintaisia. Waikikissa on tavallaan oma viehätyksensä, mutta en kyllä haluaisi viettää täällä kahta päivää pidempää aikaa. Ranta on tungettu täyteen monikymmenkerroksisia huoneistohotelleja, eikä kaduilla ole tietoakaan auringonvalosta. Rannalta löytyvät sentään vielä historialliset Moana- ja Royal Hawaiian –hotellit, joissa voi aistia Waikikin entisaikojen tunnelmaa.

Huomenna lauantaina tutustutaan Honolulun Downtowniin ja jos ehditään, käydään myös Pearl Harbourissa. Sunnuntai-aamuna on aikainen lento Fidzin Nadiin (kestää lähes 7 tuntia). Ylitämme samalla päivämäärärajan ja tavallaan menetämme vuorokauden. Lähdemme täältä sunnuntaina 16.1. ja saavumme perille maanantaina 17.1. Nyt olemme Suomen ajasta jäljessä 12 tuntia, Fidzillä olemme 11 tuntia edellä.

Voi olla, ettei nettiyhteys pelaa ihan näin hyvin Fidzillä (ei ainakaan pikkusaarilla, jonne olemme menossa), joten näihin raportteihin voi tulla pieni tauko. Kuulemisiin/lukemisiin/bloggamisiin!

P.S. Meidän hotelli sijaitsee Waikikin vilkkaan pääkadun varrella, ja huone on 3. kerroksessa. Liikenteen pauhu tuntuu aika ankealta edellisten päivien maininkien pauhun jälkeen. Lähistö on myös täynnä yökerhoja ja muita pippalopaikkoja, joten voi olla, että unet jäävät täällä vähäisiksi (sattuu olemaan myös viikonloppu). Varmaankin yöpöydälle tarjolle asetetuilla korvatulpilla on jokin tarkoitus. Ehkä tässä pitäisi ryhdistäytyä ja riuhtaista itsensä irti tuosta yläpuolella olevasta kiikkustuolirivistöstä ja lähteä itsekin baanalle...

Tutkimassa saaren pohjoisrannikkoa

Jatkoa Kauailta

Tiistai 10.1. oli tyyni, aurinkoinen päivä. Herättiin taas jo auringon noustessa, noin seitsemän maissa ja oltiin tien päällä matkalla saaren pohjoisosiin jo ennen yhdeksää. Etäisyydet ovat täällä lyhyet, saari on halkaisijaltaan n. 30/40 mailia eikä minnekään ole itärannikolta (jossa asumme) 1,5 tunnin ajoa pidempi matka.

Itärannikon pohjoisosassa ja etenkin pohjoisrannikolla on uskomattoman upeat maisemat. Luonto on jylhää ja merenkäynti  rankkaa; näin talviaikaan useimmilla rannoilla on varoitukset pinnanalaisista virtauksista ja yllättäen iskevistä tappaja-aalloista. Paikalliset surffaajat eivät tietenkään näistä varoituksista piittaa, me kyllä otettiin ne todesta ja uitiin vain valvotuilla rannoilla (ollaanhan tässä jo aikuisuuden kynnyksellä) . Täytyy kyllä sanoa, etten ole eläessäni nähnyt tällaisia aaltoja – ne ovat todellakin talonkorkuisia! Tyyni valtameri on kaikkea muuta kuin tyyni!

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Anahola Beach, joka on paikallisen alkuperäisväestön suosima ranta. Ranta oli vaikea löytää, koska sinne ei ollut minkäänlaisia tienviittoja, mutta löytyihän se lopulta hyvällä tuurilla. Kaunista oli, eikä paikalla näkynyt lisäksemme kuin jokunen kalastaja ja merellä temmeltävät delfiinit. Seuraava stoppi oli Kilauea Pointin majakka – sieltä näimme taas kerran valaita.

Länttä kohti ajaessa ohitettiin taro-viljelmiä. Taro on ollut olennainen osa ruokavaliota koko Oseanian alueella vuosisatojen ajan. Täällä Havaijilla taroa kutsutaan kaloksi  ja siitä tehdään jonkinlaista puuroa eli poita. En ole vielä päässyt maistamaan eikä ole niin väliksikään - muistuttaa kuulemma maultaan lähinnä tapettiliisteriä.

Hanalei oli rennonoloinen surffipummien ja ikihippien tukikohta. Oltiin molemmat sitä mieltä, että paikka olisi tunnelmaltaan sopinut meille paremmin kuin nykyinen majapaikkamme Wailuassa. Tiedä sitten, kumpaan ryhmään meidät tulisi laskea…

Upeimmat näkymät olivat tien loppupäässä saaren luoteiskolkassa, josta alkaa Na Palin luonnonpuisto. Na Paliin ei ole teitä, seutu on niin vaikeakulkuista, että sinne pääsee ainoastaan patikoiden. Lähdin reippaasti kiipeämään rinnettä ylös vesipullo pakattuna reppuun Paken jäädessä meditoimaan ja hoitamaan jalkahiertymiään hiekkarannalle.  Kuvittelin patikoivani tunnin pari, mutta pupu tuli pöksyyn jo ensimmäisen vartin jälkeen siinä vaiheessa, kun jyrkänteen reunalla kulkeva polku kapeni puolimetriseksi. Totesin, että tämä ei ole korkeanpaikankammoisen hommaa (etenkään kun polku oli edellisen päivän sateiden jälkeen niljakkaan liukas), ja päätin kääntyä takaisin. Alastulo olikin sitten huomattavasti haasteellisempaa kuin ylös kiipeäminen, ja paluuseen sain kulumaan vähintäänkin puoli tuntia.

Täällä Kaua’in luoteiskolkassa on muuten kuvattu osa Jurassic Park –elokuvan kohtauksista, osa on kuvattu Costa Ricassa.  Meikäläisellä taitaa olla jonkinlainen viehtymys näihin esihistoriallisiin maisemiin.

Päivän viimeinen kohokohta oli tapaaminen jättiläismäisen merikilpikonnan kanssa Aninin rannalla. Ranta oli riutan suojaama, joten pääsin snorklaamaan. Olin juuri palaamassa rannalle, kun huomasin kilpikonnan uivan suoraan alapuolellani noin metrin päässä. Hieno kokemus!

Tässä lista tähän mennessä tehdyistä eläinhavainnoista:

- valaat (2 kertaa ja kaukaa) 

- delfiinit

- musta villisika Waimea-kanjonin alueella maanantaina

- merikilpikonna 

 - villiintyneet kanat, joita on kaikkialla, jopa lentokentällä 

-  muut linnut (joista useimpia en ole aikaisemmin nähnyt) 

-  värikkäät kalat.

Tänään keskiviikkona herättiin hurjaan myrskyyn. Pitkin päivää on saatu aikamoisia rankkasateita, välillä oli onneksi kuivempikin jakso.  Ei annettu sään haitata, vaan lähdettiin aamupäivällä liikkeelle saaren eteläosiin, Koloan historialliseen plantaasikaupunkiin ja Poipuun, jossa on saaren hotelli- ja condo-keskittymä. Ei mikään kiinnostava paikka, mutta tulipahan katsastettua. Poipusta lähti rantaa seuraileva patikointireitti, joka oli huomattavasti helpompi kuin eilinen Na Palin reitti, joten päästiin vähän harrastamaan liikuntaakin.

 

Huomenna torstaina on viimeinen päivä täällä Kaua’illa, perjantaina lennetään pariksi päiväksi Honoluluun Oahun saarelle. Sunnuntaina matka jatkuu Fidjille.